Pisaroita-Logo

Kuopion veden asiakaslehti

1/2019

Huom! Sinulla on käytössäsi Internet Explorerin vanha versio. Tämä nettilehti on optimoitu Explorerin uudemmille versioille. Suosittelemme selaimen päivitystä myös tietoturvasyistä.
Yrityskylä on oppimiskokonaisuus

Yrityskylä on Taloudellinen tiedotustoimisto TATin tuottama yhteiskunnan, talouden, työelämän ja yrittelijäisyyden oppimiskokonaisuus, joka on suunnattu peruskoulun kuudensille ja yhdeksänsille luokille.

– Tämä on valtakunnallinen opetussuunnitelmaan perustuva oppimiskokonaisuus, jonka oppimisympäristöt löytyvät kahdeksalta eri paikkakunnalta. Yrityskylä tavoittaa lukuvuoden aikana kaiken kaikkiaan noin 70 000 oppilasta Suomessa, kertoo aluepäällikkö Karoliina Kettunen.

Hänen vastuullaan on toiminta Itä-Suomessa, joka kerää vuosittain noin 8 500 oppilasta Pohjois-Savon, Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan sekä Etelä-Kainuun kouluista.

– Hoidan yhteistyötä kuntien ja kaupunkien sekä Yrityskylässä mukana olevien yritysten ja säätiöiden, eli kyläkavereiden kanssa. Kaikissa Yrityskylissä on peruspalvelut, kuten kaupungintalo, kauppa, energialaitos, pankki ja kahvila, sekä näiden lisäksi suuri määrä muita kyläkavereita, jotka auttavat simuloimaan oppilaille erilaisia toimialoja. Yhtenä esimerkkinä on Kuopion Vesi.

– Kuopion Vesi on yhteistyökumppanimme nyt ensimmäistä vuotta. Pienoisyrityksen sisältö käsikirjoitettiin yhdessä heidän kanssaan viime keväänä ja jo tänä syksynä yritystä pyörittävät oppilaat. Kuopion Vesi sopii Yrityskylän pienoisyhteiskuntaan erittäin hyvin, Karoliina Kettunen sanoo.

Yrityskylä kerää vuosittain erittäin hyvää palautetta sekä opettajilta että oppilailta. Oppilaiden antamien arvioiden keskiarvo on 9 – 9,3 ja opettajien 9,3 – 9,5.

 

TK mediatalo - Asiakaslehti verkossa